tiistai 5. joulukuuta 2017

Puhe 7.-9. luokkien ja VALMO-ryhmän Suomi 100 -juhlassa 5.12.2017




Suomi oli osa Venäjän keisarikuntaa.

Ensimmäisessä maailmansodassa kärsityt tappiot ja maan sisäiset ongelmat ajoivat Venäjän kevättalvella 1917 vallankumoukseen ja keisarivalta kaatui.

Kansakuntamme janosi itsenäisyyttä, mutta onnellinen lopputulos vaati oikeaa ajoitusta. Senaatti ei halunnut antaa itsenäisyysjulistusta tilanteessa, jossa itsenäisyyttä ei käytännössä pystyttäisi edistämään. Toisaalta ei ollut mitenkään varmaa, että lähitulevaisuus toisi eteen parempiakaan hetkiä.
Yhtenäisen kansallisen tahtotilan löytäminen oli kuitenkin vaikeaa, sillä suomalaisten rivit olivat pahasti hajallaan. Itsenäisyys hyväksyttiin yleisesti tavoitteeksi, mutta menettelytavoista ei löytynyt yhteisymmärrystä.
Porvarit halusivat hakea itsenäisyyden tunnustusta lännestä, kun taas sosiaalidemokraateista koostunut vasemmisto halusi tunnustuksen ensin Venäjää hallinneilta bolševikeilta.

Kuitenkin - eduskunnan kokoontuessa 6. joulukuuta 1917 se hyväksyi porvarillisen senaatin eli hallituksen antaman itsenäisyysjulistuksen.

Tämän juhlamme on määrä jatkaa nyt 100-vuotiaan Suomemme historian tarkastelua tuosta päivästä eteenpäin.

Oman itsenäisyyden tavoittelu kuuluu tai sen ainakin pitäisi kuulua jokaisen lapsen ja nuoren matkaan kohti aikuisuutta.

Ennen kuin sallin juhlan jatkua, haluan vielä sanoa jotakin teille itsenäisyytenne puolesta taistelevat nuoret. Haluan ääneen pohtia hetken käsitettä ryhmäpaine.

Ryhmäpaine on ryhmän yksittäiseen jäseneen kohdistamaa painostusta, jonka tarkoituksena on saada jäsenen käyttäytyminen, ajattelu ja arvomaailma vastaamaan ryhmän odotuksia. Ryhmäpaine on yksi tehokkaimmista suostuttelukeinoista. Ryhmäpaine voi saada ihmisen tekemään asioita, joita hän ei normaalioloissa tekisi.
Jokapäiväisessä elämässämme on valtavasti esimerkkejä ryhmäpaineesta ja ihmisten mukautumisesta; itsenäisyytensä luovuttamisesta.

"Joukossa tyhmyys tiivistyy" on totta usein, kun tehdään tyhmyyksiä. Ryhmäpaine voi vaikuttaa myös toiminnan vähenemiseen: ei auteta, kun muutkaan eivät auta - seistään vain ja katsellaan. Ei kehdata toimia, kun kaikki katselevat.

Klassinen ryhmäpainetta koskeva tutkimus on Solomon Ashin janakoe, jossa arvioitiin janan pituutta. Arviointi tapahtui ryhmässä ja yleensä siinä oli vain yksi oikea koehenkilö. Muut olivat valekoehenkilöitä, jotka väittivät väärää janaa oikean pituiseksi.

Kuinka ollakaan – tuo oikea koehenkilö väitti myös selvästi väärän mittaista janaa oikean pituiseksi, koska kaikki valekoehenkilöt olivat niin tehneet.

Ryhmäpaine voi myös auttaa ihmisiä. Se voi olla kuin Talvisodan henki. Se voi saada yksilöt ylittämään itsensä ja saavuttamaan ryhmän ja omat tavoitteensa.

Vanha sanonta kuuluu näin: ”Vain kuolleet kalat uivat myötävirtaan.” Olkaa rohkeita. Seuratkaa sydäntänne.

maanantai 11. syyskuuta 2017

The challenges regarding newly arrived/migrants – to prevent alienation through involvement and inclusion

 


Sain osallistua Malmössä 31.8.-1.9.2017 Erasmus+ -ohjelman temaattiseen seminaariin ”Koulu kohtaa uudet maahantulijat – ulkopuolisuuden ehkäiseminen osallisuuden ja inkluusion keinoinkeinoin”. 
Seminaarin järjestivät pohjoismaiset Erasmus+ -ohjelman kansalliset toimistot Ruotsin toimiston koordinoimana. Seminaarin työkieli oli englanti.

Konferenssin työpajoissa me osallistujat - rehtorit ja opettajat - saimme mahdollisuuden syventää osaamistamme ja jakaa hyviä käytäntöjä teemoista monikielisyys resurssina, kulttuurienvälinen vuorovaikutus, demokratia ja demokratiakasvatus sekä kriittinen ajattelu ja medialukutaito.

Asiantuntijapuheenvuoroissa valotetettiin tematiikkaa sekä tutkimuksen että käytännön näkökulmasta.
Seminaari tarjosi meille osallistujille myös mahdollisuuden verkostoitua ja suunnitella tulevaa yhteistyötä sekä Erasmus+ -ohjelmassa että Nordplus -ohjelmassa.

Yhteensä seminaarin osallistui noin sata koulutusalan ammattilaista.

Vasaramäen koulu - vallankin vuosiluokkiensa 7.-9. ja VALMO-ryhmänsä osalta - on varsin monikulttuurinen koulu.

Emme kuitenkaan ole onnistuneet hyödyntämään kotikansainvälisyyttämme ja mm. kodin ja koulun välinen yhteistyö erikielisten lasten osalta ei toimi riittävän hyvin.


Kielitietoisuutta tulisi vahvistaa. Koulussamme puhutaan äidinkielenä neljäätoista eri kieltä, mitä emme hyödynnä juuri ollenkaan.



Seminaari oli tältä osin hyvin inspiroiva, ajatuksia herättävä ja kehittämistyöhön rohkaiseva.

Seminaarissa käsiteltiin myös paljon radikalisoitumista ja sen syitä. Pohdimme yhdessä toimenpiteitä, joilla voidaan ennalta ehkäistä nuorten ajautumista yhteiskunnan ulkopuolelle.

sunnuntai 27. elokuuta 2017

Vasaramäen koulun 7.-9. luokkien tulevaisuus


Tiistaina 22.8.2017 järjestettiin niin Vasaramäen koulun henkilöstön kuin koulun vanhempainyhdistyksenkin aloitteesta tiedotustilaisuus Vasaramäen koulun Syreenikujan yksikössä koskien yksikön tulevaisuutta.

Asiantuntijavieraina olivat sivistystoimialajohtaja Timo Jalonen, ympäristötoimialan kaavoitusarkkitehti Taina Riekkinen, kiinteistöpäällikkö Soile Viiri kaupungin tilapalveluista, perusopetuspäällikkö Tommi Tuominen, sivistysatoimialan tila-asiantuntija Raikko Kavisto, konsernihallinnosta tilacontroller Minna Juselius ja va. tilajohtaja Tuomas Koskiniemi.

Kupittaan lukion - tarkalleen Kerttulin lukion Kupittaan yksikön - siirryttyä pois jakamasta kanssamme Kupittaan koulukiinteistöä syksystä 2013 olosuhteemme paranivat tuntuvasti. Siihen saakka kärsimme tilan puutteesta ja tilojen ylibuukkaus vaikutti heikentävästi rakennuksen sisäilmaan.  Tuossa muutostilanteessa myös kaikki ne luokkatilat, joissa ei vielä ollut luokkakohtaista koneellista ilmanvaihtojärjestelmää, saivat tuon varustuksen.
Tällä hetkellä käytössämme oleva koulukiinteistö on edelleen vajaakäytössä, mikä on sisäilman laadun kannalta hyvä asia.
Sisäilmaa on tutkittu  tänä aikana kahdesti: keväällä 2012 ja nyt keväällä 2017. Kummallakin kerralla tutkimustulos on ollut käsitykseni mukaan varsin hyvä - koulunpidolle näissä tiloissa ei ole nähty estettä.
En kuitenkaan ole tuon alan asiantuntija ja varsin varovaisesti tulkitsen näitä tutkimuksia. Niinpä esimerkiksi nämä uusimmat tulokset ovat wilma-tiedotteena henkilöstön, oppilaitten ja heidän vanhempiensa luettavissa ja tulkittavissa.
Totta kuitenkin on, että aika ajoin huoltajat ovat yhteydessä minuun tai esimerkiksi terveydenhoitajaan ilmaissen huolensa koulurakennuksemme sisäilman tilasta.

Kupittaan koulutalo on valmistunut vuonna 1957.

Nyt näyttää siltä, että Vasaramäen koulun 7.-9. luokkien toiminta siirtyy ammattikorkeakoululta vapautuviin Ruiskadun kiinteistön tiloihin aikaisintaan kevätlukukaudesta 2020. 
Ruiskadun kiinteistössä on juuri tehty kuntokartoitus ja sen perusteella rakennus tullaan peruskorjaamaan. Peruskorjaukseen tullaan käyttämään 10-15 miljoonaa.
Jos tämä toteutuu, uskon, että 7.-9. luokat tulevat edelleenkin käyttämään myös Lehmustien yksikkömme tiloja, kuten esimerkiksi kotitaloustilaa. Google Mapsin mukaan yksiköiden välinen kävelymatka veisi kävellen vain kahdeksan minuuttia.

Enemmän arveluttaa Ruiskadun kiinteistön kunto. 

Ruiskadun kiinteistössä meidän tulisi lisäksi jakaa erikoisluokat ja -opetustilat kiinteistön muiden käyttäjien, kuten ammatti-instituutin, kanssa. Esimerkiksi liikuntasalin riittävyys ja vuorojen jakamisen marssijärjestys askarruttaa.

Ruiskadun kiinteistö olisi Vasaramäen koulun 7.-9. luokille kuitenkin vain ns. väistötila. Tavoitteena on opetuksen siirtäminen valmistuvaan Skanssin kouluun. Asia on valmisteilla. Asiasta päätettäneen vuodenvaihteessa 2017-2018.

7.-9. luokkien urheiluluokkatoiminnan ja liikuntapainotteisen opetuksen toteuttaminen Skanssissa ei ole mahdotonta, mutta edellytykset sille ovat monin verroin heikommat kuin nykyisessä Syreenikujan yksikössä Kupittaan kyljessä.

Paljon tietenkin riippuun tuosta Skanssin monitoimitalosta, mihin koulu tullaan sijoittamaan ja Skanssin alueen suunnittelusta ja suunnitelmien toteutuksesta ylipäätään.

Mutta Kupittaan aluetta vastaavaa toimintaympäristöä Skanssi ei varmasti tule tarjoamaan.

Paras ratkaisu olisi ollut uuden koulun rakentaminen nykyisen Kupittaan koulutalon paikalle tai uudisrakennus Vasaramäen koulun Lehmustien yksikön viereen.
Ratkaisu olisi tukenut Vasaramäen koulun toimintaa yhtenäisen perusopetuksen edelläkävijänä ja koulumme yhteyttä Turun Seudun Urheiluakatemiaan, jonka toiminta selkeästi keskitetään Kupittaata ympäröivälle kampukselle.

Oppilaita varmasti kouluun olisi riittänyt niin läheltä kuin vähän kauempaakin koulun keskeisen sijainnin ja hyvien yhteyksien vuoksi.

Näin ovat aikanaan jo sittemmin lakkautettu Lausteen ja Vasaramäen koulujen  johtokunta ja Vaskun Vanhemmat ry lausuneet.

Nyt lienee kuitenkin parasta toivoa Skanssin hankkeen nopeutettua toteutumista, jotta väistötiloihin muutolta vältytään.


perjantai 4. elokuuta 2017

Lukuvuotta 2017-2018 käynnistämässä

Tätä blogia kirjoittaessani vietän samalla viimeistä kesälomapäivääni. On perjantai, elokuun neljäs päivä. On satanut koko yön. Sadetta on jatkunut koko aamupäivän. Tämä on hyvin poikkeuksellista tälle kesälle. Kuivuus on vaivannut Varsinais-Suomea ja Ahvenanmaata, josta oheinen kuvakin on. On ollut kaunis kesä. Aurinko on paistanut ihan riittävästi. Tuulta on ollut ehkä liikaakin - kanootti on pysynyt rannassa koko kesän...

Alkavanakin lukuvuonna saamme henkilökuntaamme uusia työntekijöitä. Katri Nirhamo tulee mukaan koulumme alkuopettajien tiimiin. Sanni Rantalainen valittiin historian ja yhteiskuntaopin avoimeksi tulleeseen virkaan. Tosin hän aloittaa meillä käytännössä vasta kevätlukukauden alussa. Syyslukukauden ajan hänen sijaisenaan toimii Ossi Nummelin. Harri Bläuer opettaa Tuomas Auremaan ja Mari Myllyn rinnalla käsityötä 7.-9. luokille. Tuomas Auremaan toimenkuva muuttuu: hän palaa hoitamaan luokanopettajan virkaansa. Minna Aalto toimii osa-aikaisena koordinaattorina. Hänen vastuullaan on 7. luokan urheiluluokkakokeilun koordinointi. Zahraa Al Take opettaa islamin uskontoa 7.-9. luokille.

Muista mahdollisista muutoksista tiedotan wilman välityksellä. Olemme mm. aktiivisia TE-keskuksen suuntaan, koska mielellämme toimimme työelämään valmentajan roolissa mm. uravaihtoehtoja pohtiville nuorille.

Terveydenhoitajan työ 7.-9. luokilla on ollut jaettu Leena Kurkan ja Jenni Kalasniemen kesken. Nyt Leena Kurka on siirtynyt kokonaan Kerttulin lukioon.

Uuden opetussuunnitelman käyttöönotto etenee. Tänä lukuvuonna uuden opetussuunnitelman mukaiset oppiaineiden tavoitteet ja sisällöt astuvat voimaan seitsemänsien luokkien osalta. Tämän ikäluokan - samoin kuin neljännen vuosiluokan - jokainen oppilas saa henkilökohtaisen päätelaitteen. Tällä edistetään oppimista opetuksen digitalisaation kautta.

Minna Aalto siis koordinoi yläkoulussa seitsemänneltä luokalta alkavaa Suomen Olympiakomitean alaista urheiluluokkakokeilua. Kokeiluun osallistuu 18 suomalaista koulua. Keskeistä kokeilussa on sitä varten laadittu urheilijaksi kasvaminen -sisältökokonaisuus.

Urheiluluokalle pääseminen ei ole ollut helppoa eikä tule sitä jatkossakaan olemaan. Valitsematta jääminen on iso pettymys. Pyrimme kehittämään toimintaamme nyt niin, että alakoulussamme alkanutta liikuntapainotteista opiskelua voi jatkaa yläkoulussamme, vaikka ei tulisi valituksi urheiluluokalle. Tästä yläkoulun liikuntapainotteisesta opiskelumahdollisuudesta tulemme tiedottamaan syyslukukauden aikana. Tähän asiaan liittyy läheisesti yläkoulun uuden opetussuunnitelman mukainen valinnaisainetarjotin, joka tullaan rakentamaan syyslukukauden aikana. Tässä asiassa, jos jossakin, on tärkeää, että oppilaat tulevat kuulluiksi! 

Turussa perusopetuksen yhteiseksi kehittämistavoitteeksi laatukyselyn perusteella on valittu osallisuuden kokemuksen vahvistaminen. Vietämme avoimien ovien päivää lauantaina syyskuun 16. päivänä. Tämä on oppilaille pakollinen koulupäivä, mutta toivomme saavamme mukaan myös paljon oppilaitten vanhempia. Vastaavasti perjantai 11.5.2018 on oppilaille vapaapäivä.


Valinnaisaineet ja erilaiset painotukset ovat tärkeä väline tukea oppilaan harrastuneisuutta ja osallisuuden kokemusta. Näitä tavoitteita varten yläkoulunkin päivän rakenteeseen tulee ns. pitkä välitunti klo 12.00-12.30. Ruokailuvuoroja rytmittämällä tämä pitkä välitunti on mahdollista saada alkamaan jo jonkin verran aiemminkin.

Pitkän välitunnin aikana oppilaalla on mahdollisuus osallistua LIIKKUVA KOULU -hankkeen tuottamaan harrastetoimintaan, kerhotoimintaan, tukiopetukseen, luokanvalvojan tuokioihin, oppilaskunnan toimintaan, tukioppilaiden tapaamisiin...

Pitkä välitunti ei kuitenkaan toteudu kaikilla yläkoulun luokilla jokaisena viikonpäivänä. Tätä asiaa tullaan selventämään työjärjestyksiin lukuvuoden kahden ensimmäisen viikon aikana.

Tiistaina 22.8. klo 17.00-18.00 järjestetään tilaisuus teemana Vasaramäen koulun tulevaisuus. Tähän on tarvetta, koska paljon kysellään mahdollista muutoksista kaupungin kouluverkossa ja erityisesti yläkoulumme tulevaisuudesta. Samalla toivon, että viimeistään tässä tilaisuudessa mm. oppilaitten vanhempien on mahdollisuus saada selvitys kevätlukukaudella Syreenikujan yksikössä toteutetun sisäilmatutkimuksen tuloksista. Henkilöstö on ne kesän kynnyksellä kuullut ja oman tulkintani mukaan tilanne on varsin hyvä, mutta en koe olevani pätevä tuloksia eteenpäin välittämään.

Hyvää alkavaa lukuvuotta 2017-2018!

Jyrki Välimäki, rehtori




keskiviikko 7. kesäkuuta 2017

Äitini muistoa kunnioittaen

Kuvassa Leila Välimäki, Jari Välimäki, Jyrki Välimäki



Veikko Lavi laulaa, kuinka jokainen ihminen on laulun arvoinen; kuinka jokainen elämä on tärkeä. Mielelläni kirjoittaisin sanat lauluun, joka kertoo äidistäni. Haastavaa olisi saada tuohon lauluun mahtumaan kaikki se, mistä minä ja veljeni Jari olemme hänelle kiitolliset.

Jospa kirjoittaisin äidistäni kirjan, elämäntarinan. Siitä tulisi sankaritarina. Kirjan takapeilissä olisi seuraava sitaatti ( Christian Nestell Bovee ): ”Juuri meidän suhtautumisemme olosuhteisiin määrittelee sen, mikä vaikutus niillä on meihin. Sama tuuli, joka vie yhden aluksen satamaan, saattaa heittää toisen karille.”

En kykenisi kirjoittamaan sankaritarinaa, joka etenisi kronologisesti – Leilan syntymästä kuolemaan, koska yksinkertaisesti – niin hullulta kuin se kuulostaakin – en tiedä mielestäni paljoakaan hänen lapsuudestaan ja nuoruusiästään.  Nykyaikana kovin suosittu sukututkimus olisi peräti haastavaa, kun jo isovanhemmistani en tiedä juuri mitään.

Tämän asian toteaminen on hätkähdyttävää. 

Tiedän lasteni Annan ja Astan käyneen pitkiäkin keskusteluja Leila-mamman kanssa ja niiden kautta uskon heidän kykenevän täyttämään noita aukkoja tiedoissani äitini elämänkaaressa. Ja tietenkin äitini sisko Anja Palomäki on tärkeä lähde äitini elämänkerran ensimmäisten lukujen kokoamisessa.
Lapsuuden muistoihini kuuluu valokuva-albumi. Se lienee äitimme tavaroiden joukossa, enkä sitä tätä tilaisuutta varten ehtinyt kaivaa esille. Toki siitä varmasti olisi ollut apua yrittäessäni kuvata äitini elämää.

Huomaan, että pyrkiessäni muistelemaan äitiäni tulen väistämättä kuvanneeksi myös omaa ja veljeni elämää.

Isästäni Simosta minulla ei ole mielikuvaa – Jarilla kolme vuotta vanhempana lienee jonkinlainen. Ihan aikuisiässä olemme saaneet tutustua Simon tyttäriin Eevaan ja Anneen, jotka ovat onnistuneet vakuuttamaan meidät tuntemaan, että olemme heille tärkeitä. Eeva Välimäki ja Anne Tuominen ottavat osaa suruumme. 

Äitini oli hyvä kasvattaja. Varhaislapsuudessa opin, mikä on oikein ja mikä on väärin. Kodin ilmasto mahdollisti tunnetaitojen, kuten empatian, kehittymisen. Äidillä tuntui olevan arkinen toimiva suhde Jumalaan, joka tarttui myös minuun.

Nuoruusiässämme kasvatus oli äidillemme kasvamaan saattamista, kuten J.A. Hollo oli kasvatuksen määritellyt jo 1900-luvun alkupuolella. Äiti tosin ei tiennyt mitään J.A. Hollosta.
Tunnen, että sain kasvaa varsin vapaasti.
Nuoruusiän hölmöilyissä tuskallisinta oli tuottaa pettymys äidille. Ehkä juuri siksi vertaisryhmäämme Mäntymäen muihin nuoriin verrattuna olemme kuitenkin pärjänneet varsin hyvin.

”Viime kädessä ei ole kysymys siitä, mitä teet lastesi hyväksi, vaan siitä mitä olet opettanut heidät tekemään oman itsensä hyväksi. ” ( Ann Landers )

Kyllä äiti antoi minun hyvin nuorena ikään kuin istua oman elämäni autossa kuskin paikalle. Itse hän istui viereeni luottavaisena.

Kansakoulun neljänneltä luokalta menin ystäväni – naapurustossa asuneen - Vaihisen Karin kanssa pyrkimään oppikouluun, vaikka kansakoulun opettaja antoi ymmärtää, ettei ollut tarvetta minun kohdallani horjuttaa sen aikaista luokkayhteiskuntaa.
Pyrimme Turun Klassilliseen Lyseoon, koska Jari oli jo siellä. Äiti otti varsin rauhallisesti vastaan tiedon pääsemisestäni Klassikkoon.

Kyllä äiti oli ylpeä pojistaan, vaikka hän ei sitä ääneen julistanut.

Hän oli hyvä ihminen. Pahinta, mitä hän päästi suustaan, oli ”se paskiainen”. Tähän hän sortui Astan mukaan kertoessaan hänen ja meidän poikien vierailusta Simo-isämme luona ja kuvatessaan saamaamme kohtelua. Kaikesta päätellen ilmaus oli hyvin maltillinen.

Äiti osallistui Turun Seudun Invalidien järjestämään toimintaan, kun me olimme lapsia. Usein saimme olla mukana, mikä opetti meitä arvostamaan erilaisuutta ihmisissä.
Ymmärrän, että tuohon aikaan tällä toiminnalla oli iso merkitys äidille. Se tarjosi vertaistukea aikana, jolloin yhteiskunnassa yksilön invaliditeetti liikunta- ym. rajoitteineen ja ihmisten kielteiset asenteet estivät tasavertaisen elämän.

Äiti ei käynyt kodin ulkona töissä.  Lapsuudessani hän toimi perhepäivähoitajana; meillä päivähoidossa lapsia, joiden sosiaalisten taitojen kehittämiseen itsekin ikään kuin isoina veljinä osallistuimme mm. erilaisten pelien kautta.

Anna-Riitta Hepo-Oja oli äidin hyvä ystävä, jolla oli iso rooli myös meidän lapsuudessamme. Kutsuimme häntä Annu-mammaksi.

Muistelen tuota lapsuuden valokuva-albumia.
On kuvia Kolmirannasta, kaiketi käsityöammatteihin valmistavasta oppilaitoksesta. Ymmärrän, että he siellä he ystävystyivät. Muistan sen ainoan kuvan minusta. Siinä Annu pitää minua pystyssä.
Annu oli kätevä käsistään ja hän perheemme hyväksi monet sellaiset työt, mitkä perusperheissä olivat niitä isän töitä; suksien tervaus, pyörän kumin paikkaaminen jne.
Annu kuoli vuonna 1992 – ennen kuin meidän Anna ehti syntyä. Annu oli ollut meille tärkeä ihminen ja surumme oli sen mukainen.
En kuitenkaan muista äitini erityisemmin näyttäneen suruaan – en silloin, enkä myöhemminkään. Elämä oli varmaankin opettanut hänelle, miten tilanteista selvitään yli.

Atte Tuominen tuli äidin elämään 80-luvun alussa. Hän oli töissä Puhallintehtaalla ja ajoi Talbotia. Atte asui Kaarinan Kauselassa pienessä viehättävässä omakotitalossa, missä Leila alkoi olla yhä enemmän.
Tuo aika oli äidille kaikin tavoin toimeliasta aikaa.
Atte kuoli vuonna 2003 – tai 2004. Tämä pitää ja tämä on mahdollista tarkistaa vielä tänään. Atten hauta kun on täällä Pyhän Katariinan kirkon hautausmaalla.
Atten kuoleman jälkeen äiti joutui pian muuttamaan pois Kauselasta. 

Äiti muutti Kaarinan Hovirintaan.
Äiti oli nyt yksin. Pyrimme pitämään yhteyttä äitiin ja auttamaan, milloin hän apua pyysi. Mutta sellainen tunne minulle jäi, että enemmän meidän olisi pitänyt tehdä – vallankin sen jälkeen, kun hänessä todettiin muistisairaus ja hänen liikuntakykynsä heikkeni.
Hän oli vaan aina niin positiviinen.
Luotimme kunnalliseen vanhusten kotihoitoon, mutta jossain vaiheessa meille sitten kirkastui, että virkamiehet eivät ainakaan keskimäärin kyenneet tai halunneet nähdä tilannetta meidän omaisten lailla. Koimme kotihoidon järjestelyt riittämättöminä.

Leilalle oli järjestymässä paikka modernissa ryhmäkodissa, mutta hänen liikuntakykynsä oli siinä vaiheessa jo niin heikko, että päädyttiin siihen, että hän muuttaa Piikkiön Valma-kotiin – muistaakseni vuonna 2014.
Valma-kotiin päästyään äidin kunto koheni. Valma-kodissa oli kiva käydä häntä tapaamassa. Vierailut olivat molemmin puolin antoisia. Hän oli niin myönteinen. Keskustelumme olivat huumorin sävyttämiä. Muutamalla vitsillä pärjäsi hyvin, kun muistisairaus huolehti siitä, että hän ei kyllästynyt juttuihini. Katseltiin yhdessä valokuvia ja kerrattiin kuka kukin on.
Kassu-koiramme vierailu tuntui piristävän muitakin vanhainkodin asukkaita.
Äiti oli ylpeä pojistaan, ottanut ikään kuin sordiinon pois ja esitteli minut ja Jarin onnellisena henkilökunnalle ja muille asukkaille.

Vuodenvaihteessa äidin tila jotenkin heikkeni. Hänet vietiin sairaalaan, jossa hän vietti joitakin vuorokausia. Tästä alkoi vaikeampi jakso. Välillä toki äiti oli pirteämpi. Olen onnellinen, että Asta ja Elias ja Anna, Juha-Matti ja Väinö vielä tänä keväänä onnistuivat käymään Leila-mamman luona.
Kaksi viimeistä kuukautta oli vaikeat. Äiti nukkui lähes aina kun vierailin hänen luonaan. Hereillä ollessaan hän ei puhunut ja jotenkin tunsin, että vähitellen yhteys välillämme muutoinkin heikkeni.

Tiistaina 2. päivänä toukokuuta kävin hänen luonaan. Seuraavana päivänä Valma-kodin aamuvuorosta kysyttiin, olinko vähään aikaan käynyt siellä. Jollen olisi, nyt ehkä saattaisi olla hyvä tulla. Sanoin tulevani töiden jälkeen. Sitä ennen kuitenkin Jari ehti välittää minulle tiedon, että äitimme oli nukkunut pois.

Haluan päättää tämän puheenvuoroni äskettäin myös pois nukkuneen suuresti ihailemani Mauno Koiviston sanoihin. Minusta nämä sanat nimittäin kuvaavat erinomaisesti myös oman äitimme tapaa elää:
”Yleensä elämässä on viisasta luottaa siihen, että kaikki menee hyvin. Yleensä se kannattaa siinäkin tapauksessa, ettei itse siihen edes uskoisi. Sillä usein on käynyt käänteisesti niin, että uhkakuvat alkavat toteutua juuri sen takia, että niihin varaudutaan."

Tämä oli muistopuheeni äidilleni.