sunnuntai 14. maaliskuuta 2010

Työrauha yläkoulussa



Menneellä viikolla MTV3 julkaisi valtakunnallisen yläkoulun opettajien keskuudessa tehdyn kyselyn tulokset, jotka käynnistivät vilkkaan keskustelun peruskoulun - lähinnä 7.-9. luokkien - työrauhasta tai lähinnä sen puutteesta.

Koulu tulee helposti hakeneeksi työrauhaongelmiinsa ratkaisua ulkopuoleltaan. Tällaisia ratkaisuja ovat mm. lisäresurssit: enemmän rahaa koulun pyörittämiseen, jotta saamme muodostettua entistä pienempiä ja pedagogisesti tarkoituksenmukaisia ryhmiä, lisää moniammatillista osaamista kouluun - opetuksen tukipalveluja koulun yhteyteen ja lisääntyvää yhteistyötä eri viranomaistahojen, kuten poliisin, kanssa.

Aloitteellisuus, yhteiskunnallinen aktiivisuus ja ulospäinsuuntautuneisuus ovat toki hyvän koulunpidon tunnusmerkkejä, mutta edellä kuvatut ratkaisut ovat kuitenkin sellaisia, että ne eivät ole koulun itsensä päätettävissä.

Koulun pitää löytää omat keinonsa ja laatia oma "kortittoman ruuan keittokirjansa".

On lähdettävä ennen kaikkea siitä, että oppilaiden vanhemmat eivät ole koulun ulkopuolella vaan sen sisällä - osa koulua. Ilman todellista kodin ja koulun välistä yhteistyötä koulun työrauhaongelmille ei ole löydettävissä kunnon ratkaisua.

Niin kauan kuin mahdollinen yhteydenotto kotiin on pelote, meillä on vielä toivoa.

Wilma on oivallinen kodin ja koulun välisen viestinnän väline, mutta se kaipaa rinnalleen perinteistä vuorovaikutusta; ihmisten kohtaamista.

Mielestäni yläkoulussakin pitäisi ottaa käyttöön vanhempainvartit tai kolmikantakeskustelut, joihin osallistuvat luokanvalvoja, oppilas ja tämän huoltajat.

Yläkouluikäisten oppilaiden vanhempien tulisi aktivoitua ja tulla mukaan vanhempainyhdistystoimintaan. Tällä hetkellä esimerkiksi on hyvin hiljaista tällä rintamalla, mitä tulee Vaskun Vanhempien muuten hyvin aktiiviseen toimintaan.

Kotona vanhempien tehtävä on nalkuttaa! Niin raskasta kuin se onkin.

Työrauhakysymyksissä toki oppilas ja opettaja ovat avainasemassa.

Tilanne on haastava,jos oppilas ei millään jaksa tai kykene näkemään yli tulevan viikonlopun. Kun kaikelta koulun vaatimalta tekemiseltä tuntuu puuttuvan merkitys.

Koululla on omat järjestyssääntönsä.

Nyt juuri olen lähtenyt ristiretkelle 9. luokkien tupakoitsijoita vastaan. Kun koulumme järjestyssäännöt kieltävät oppilasta poistumasta välituntien aikana välituntialueelta ja kun toisaalta voimassa oleva tupakkalaki kieltää kaikilta tupakoinnin koulun tontilla, olemme pattitilanteessa.

Jokainen ymmärtää, että koulu ei voi tässä joustaa. Jos sille tielle lähtee, se on menoa.

Tiedän, että perusopetuslaki antaa mahdollisuuden määrätä jälki-istuntoa, antaa kirjallisen varoituksen tai jopa erottaa määräaikaisesti, mutta kuitenkin tunnen olevani aseeton.

On selvää, että oppilaan kuulemista ja osallistamista muutoinkin tulee lisätä ja kaikin tavoin tulee pyrkiä tukemaan yhteisöllisyyttä myös yläkoulussa. Uskon, että yhtenäiskoulun vakiintuessa myös yhteisöllisyys vahvistuu.

sunnuntai 7. maaliskuuta 2010

Valmistaudumme Vasaran päivään - koulumme syntymäpäivään




Kuvassa vasemmalta Vasaramäen koulun rehtori Jyrki Välimäki, Tuija Ekman, Petri Laitinen, Tarja Mattila, Alisa Vehviläinen, Leena Majaniemi. Musiikista huolehti Hilkka Oksama-Valtonen.

Vasaramäen alakoulun ja Kupittaan yläkoulun yhdistämistä vietettiin Kakskerrassa Sinapin leirikeskuksessa lauantaina 4.4. 2009.
Koulun opettajat olivat saapuneet paikalle ja istuivat eri puolilla käytävää. Kupittaan väki vasemmalla ja Vasaramäen väki oikealla puolella takaa katsottuna ikäänkuin häissä.

Pastori Petri Laitinen kertoi, että koulut oli vihitty aamulla yhteen,vaikkei hän sitä heti alussa muistanutkaan.

Tilaisuudessa oli paikalla myös kuningaspari, joka keskusteli innokkaasti valtakunnassa tapahtuneesta suuresta onnesta.Toivottavasti kaikki nyt sujuisi hyvin.

Salin edessä oli pöytä, jossa oli kaksi kättä sekä vasara ja pari kuppia
symboolisen yhdistymisen merkiksi. Oikealla oli kakku, josta nousi lintu.
Lapsi oli syntynyt.

Petri-papin mielestä lapselle pitää saada nimi, mutta mitä tapahtuukaan. Pahatar saapuu kiukkuisena paikalle. Hän uhkailee, mutta Petri-pappi ei luovu, vaan laulaa kauniin laulun Ilkan säestyksellä, Pahatar leppyy ja tilaisuus muuttuu nimenantotilaisuudeksi.

Loppu on hyvin, kaikki on hyvin. Uuden koulun nimeksi tuli Vasaramäen koulu.


Tulevaa huhtikuun neljättä voidaan siis pitää merkittävänä päivänä Vasaramäen yhtenäiskoulun lyhyessä historiassa. Ja sitä se tulee olemaankin.

Kuitenkaan emme halua unohtaa juuriamme. Vasaramäen kansakoulu vihittiin juhlallisin menoin käyttöön maaliskuun 26. päivänä vuonna 1953. Koulua oli toki käyty noissa uusissa ja moderneissa tiloissa syyskuun ensimmäisestä päivästä alkaen, mutta kuitenkin tuota vihkiäispäivää alettiin pitää Vasaran päivänä, Vasaramäen koulun syntymäpäivänä. Niin varmasti teemme jatkossakin - yhtenäiskouluna.

Kuitenkin tänä vuonna joudumme käytännön syistä siirtämään Vasaran päivän juhlan jo edelliselle viikolle: vietämme koko koulun yhteistä Vasaran juhlaa perjantaina maaliskuun 19. päivänä klo 9.30-10.30 Kupittaan urheiluhallissa. Myös kaikki oppilaiden vanhemmat ja isovanhemmat ovat tervetulleita tilaisuuteen.

Tilaisuudessa mm. julkistetaan koulun logo -kilpailun tulos eli yhtenäisen Vasaramäen koulun logo.