Lupaan parhaani mukaan...

Olen seurakuntavaaleissa Katariinan Partiotyön Ystävien ehdokkaana. Olen vuodesta 1966 ollut Tornikotka. Lippukuntani toimii Martinmäessä. Olen edelleenkin mukana Tornikotkien kiltatoiminnassa. Jossain elämäni vaiheessa toimin myös sudenpentujohtajana Auran Tähti-Pojissa ja Turun Eränkävijöissä. En kuitenkaan ole liikkeellä pelkästään partiolaisten asialla.

Olen noin kaksikymmentä vuotta asunut Itä-Turussa: ensin Lanatiellä ja sittemmin runsaat kymmenen vuotta Paimenpuiston laidalla Itäharjulla.

Aktiiviseksi seurakuntalaiseksi tuleminen toteutuu parhaiten, kun lapsesta saakka saa olla mukana seurakunnan toiminnassa. Seurakunnan tulee siis ennen kaikkea kohdentaa voimavarojaan lasten ja nuorten kanssa tehtävään työhön.

Seurakunnan lapsi- ja nuorisotyön tulee olla avointa kaikille - tämä kaikille avoimuus on yksi partiotoiminnankin perusperiaatteista.
Periaate on vielä saatava osaksi arkea, mikä on sinällään jo iso haaste meillä Itä-Turussa.

Lapsi-ja nuorisotyö on saatava ulos ns. mukavuusalueelta. On rohkeasti ja päättäväisesti tartuttava tämänpäivän sosiaalisiin haasteisiin.

Jo hyvin varhaisessa elämänsä vaiheessa ihmisen kohtaamat vaarat syrjäytyä - perinteisen sosiaalisesti hyväksyttävän yhteiskunnan ulkopuolelle putoamisen uhka - on tiedostettava suunniteltaessa seurakunnan lapsi- ja nuorisotyötä.

Kolmannen sektorin - jota seurakuntakin edustaa - tulisi esimerkiksi tarjota nuorille, joiden on vaikea saada peruskoulun päästötodistusta, yhteistyössä koulun kanssa vaihtoehtoisia keinoja saavuttaa päästötodistuksen edellyttämät tavoitteet.

Seurakunta on toki kaikenikäisiä seurauntalaisia varten. On tietenkin selvä, että voimakas panostus lapsiin ja nuoriin, tuo aktiivisten seurakunnan jäsenten keski-ikää alas, mikä ei voi olla vaikuttamatta seurakunnan ilmapiiriin ja toimintaa ohjaaviin päätöksentekoprosesseihin.

Se voi joidenkin mielestä olla pelottavaa, mutta se on sangen välttämätöntä.

Seurakuntavaalien alla

Uudet jäsenet Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän eri seurakuntien seurakuntaneuvostoihin ja yhteiseen kirkkovaltuustoon valitaan 14.-15.11.2010. Ennakkoäänestys on 1.-5.11.2010.

Äänestysprosentti seurakuntavaaleissa on yleensä ollut hyvin alhainen. Äänestämättömyys ei johtune tiedon puutteesta; ei liene ongelma saattaa seurakunna jäsenten tietoon äänestyspäivät ja -paikat. Varsinainen haaste on saada ihmiset kokemaan äänestäminen tärkeäksi - saada ihmiset likkeelle.

Seurakunnan jäsenyys on meille usein itsestäänselvyys, jota monikaan ei kyseealaista, mutta mille toisaalta ei muutoinkaan uhrata aikaa tai voimavaroja.
Aiheeseen paneutuminen johtaa hyvin usein seurakunnasta eroamiseen. Hyvin moni kokee uskovansa Isään, Poikaan ja Pyhään Henkeen, mutta ei kirkkoon. Kirkon toimintaan ei olla tyytyväisiä.

Kun vanhempi tyttäreni kastettiin seurakunnan jäsenyyteen 22 vuotta sitten Tuomiokirkossa Anneli Rantalaihon toimesta toimi sylikummina hyvä ystäväni Mika. "Mieskummi!" totesi Anneli hieman hämmästellen. "Naispappi!" hämmästeli Mika. Silloin naisen toimiminen pappina oli uutta.

En millään voi ymmärtää, että vieläkin aiheesta väännetään ja kirkon piirissä vieläkin saa toimia henkilöitä, jotka sanoutuvat irti yhteistyöstä naispappien kanssa - vastoin kirkon virallisen kannan.

Viime viikkoina on puhuttu paljon homojen oikeuksista seurakunnan jäseninä. Tähän kirkon ylin johto tarjoaa lääkkeeksi keskustelun aloittamista. Minusta keskusteluun on ollut aivan riittävästi aikaa.

Kun fariseukset kuulivat, että Jeesus oli tukkinut saddukeuksilta suun, he kokoontuivat neuvonpitoon. Sitten yksi heistä, joka oli lainopettaja, kysyi Jeesukselta pannakseen hänet koetukselle: "Opettaja, mikä on lain suurin käsky?" Jeesus vastasi: "Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi. Tämä on käskyistä suurin ja tärkein. Toinen yhtä tärkeä on tämä: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Näiden kahden käskyn varassa ovat laki ja profeetat."

Minulle tämä ns. rakkauden kaksoiskäsky yhdessä Vuorisaarnan kultaisen säännön kanssa - "Kaikki, mitä te tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille" - riittää hyvin pitkälle.

Nuo elämänohjeet tekevät uskosta ajankohtaisen ja toimivan vielä nyt - vuonna 2010 - ja tästä eteenpäinkin.

Jätän henkilökohtaisesti omaan arvoonsa Mooseksen kirjat ja muut Raamatun kirjat niine historiallisene viitekehyksineen, jotka joillekin selittävät ihmisten eriarvoisuuden hyväksymisen seurakunnan toiminnassa.

Moni on nyt eronnut kirkosta. Kirkon edustajien pettymystä tuottanut esiintyminen viimeaikaisessa homokeskustelussa on ollut moneen eroon todellisena syynä. Ehkä myös veruke moneen eroon; ajalle tyypillistä on myös suhtautuminen erilaisiin instituutioihin taloudellisesta näkökulmasta käsin:"Olenko nettomaksaja vai -saaja?"

Kirkon sisäisten konservatiivisten voimien aiheuttaman turhautumisen kanavoituminen eroamiseksi on väärin. Se on luovuttamista ja vääränlainen viesti noille voimille.

Nyt tulee päinvastoin aktivoitua ja lähteä äänestämään tulevissa seurakuntavaaleissa.

Itse olen aktivoitunut. Olen lähtenyt ehdokkaaksi kotiseurakunnassani Katariinan seurakunnassa. Vaaliohjelmastani enemmän seuraavassa blogissani...

Kouluruokailusta

Kuvat ovat eteläisen Etiopian kyläkoulusta, joka on rakennettu kyläyhteisön, kunnan kouluhallinnon ja Pelastakaa Lasten yhteistyönä.

Kyläkoulun lasten äidit saivat opetusta oikeaoppisesta lasten ravinnosta, hygieniasta ja lasten oikeuksista. Ohessa kurssin suorittaneet naiset valmistavat kouluateriaa paikallisista raaka-aineista, joita ovat mm. ns. kaalipuun lehdet sekä paikallisista eri papulajeista ja maissista jauhetusta jauhoseoksesta tehtyjä lettuja.

Äidit ja lapset vievät hygienia- ja ravitsemustietoa koulusta kylän koteihin ja näin tieto esimerkiksi käsien pesun ja saniteettitilojen tärkeydestä leviää koteihin.

Keskiviikkona 13.10.2010 järjestettiin Vaskun Vanhempien toimesta lukuvuoden 2010-2011 ensimmäinen Aikuisten iltakahvit -tilaisuus.

Tilaisuutta markkinoitiin Suurena kouluruokailuiltana. Asiantuntijavieraina paikalla olivat ruokapalveluesimies Ulla Louhe ja ravintoterapeutti Maarit Ketola kertomassa ja keskustelemassa kouluruokailusta.

Muutamaan tilaisuudessa esiin nousseeseen ajatukseen haluan vielä kiinnittää huomiota.

Ruokailuun osallistuminen on osa koulupäivää ja sen pakollista osuutta. Syöminen ei ole pakollista.

Useat vanhemmat tuntuvat kuitenkin olevan huolissaan lastensa lounaasta: he toivovat, että koulun henkilökunta huolehtii siitä, että heidän lapsensa oppii ottamaan lautaselleen kaikkea tarjolla olevaa. He tuntevat, että heidän tulee voida luottaa siihen, että heidän lapsensa on saanut koulussa lämpimän aterian.

Osa vanhemmista on toisaalta sitä mieltä, ettei heidän lastaan saa pakottaa syömään, vaan heidän tulee saada itse päättää siitä, mitä ja kuinka paljon he syövät ja syövätkö lainkaan.

Illan aikana sovittiin, että jokaisen tulee maistaa tarjolla olevaa ruokaa. Maistaminen on minimissään sitä, että oppilas ottaa ruokalusikallisen kutakin tarjolla olevaa annokseen kuuluvaa ruokaa. Oppilaan on lupa viedä maistamisen jälkeen mahdollisesti lautaselle jäänyt ruoka jäteastiaan, mikäli hän ei sitä pysty syömään.

Maistamista pidettiin tärkeänä, koska makuaisti kehittyy ja kukin voi tunnistaa itsessään, kuinka on oppinut pitämään jostakin mausta, mistä ehkä aiemmmin ei pitänyt.

Yläkoululaisten kohdalla nähtiin ongelmaksi se, että tämän päivän oppilailla on käytössään nin paljon rahaa, että kouluruoka korvataan hyvin usein hampurilaisella, kebabilla, täytetyllä patongilla... Asioista, jotka olivat ennen jotenkin erityisiä, on tullut arkisia. Tämä nähtiin yleisesti syynä suomalaisten lasten ja nuorten ylipainoon yhtä lailla kuin minimiin jäänyt päivittäinen hyötyliikunta.

Yläkoulun välipalatarjoilua pidettiin erityisen hyvänä asiana ja mitä ilmeisimmin Vasaramäen koulussa tullaan käynnistämään välipalatarjoilu myös Lehmuksessa yläkoulun oppilaille klo 13.00-13.15 ja myös alakoulun oppilaille klo 14.00-14.15.