keskiviikko 27. huhtikuuta 2011

Urpo Narvanmaa - Vasaramäen koulun talonmies




Lauantain 23. huhtikuuta Turun Sanomissa oli Urpo Narvanmaan kuolinilmoitus muistokirjoituksineen:

"Näimme voimasi vähenevän,
tiesimme lähtösi lähenevän.
Muistosi kaunis vie eteenpäin meitä,
vaik sydän on täynnä kyyneleitä.
Olet ansainnut unen rauhaisan ja
kiitoksen kaikkein kauneimman."


Nuo sanat kuvaavat hyvin sitä, mitä itsekin Urposta ajattelen. En tosin ole nähnyt Urpoa pitkään aikaan, enkä edes kuullut mitään hänestä. Nuo muistokirjoituksen kaksi ensimmäistä riviä kertovat minulle sen, mitä en pitkän eron vuoksi voinut tietää.

Kun tulin Vasaramäen kouluun opettajaksi lokakuussa 1980, Urpo toimi koulun talkkarina. Tuon aikaisen melko yleisen käytännön mukaan talonmies asui koulun yhteydessä. Uudenmaankadun puoleisessa päädyssä oli hänen ja hänen perheensä koti. Nykyään noissa tiloissa toimii partiopoikalippukunta Kupittaan Henrikinpojat.

Asuinhuoneistoja on oikeastaan kaksi. Vielä ennen Urponkin aikaa, koulussa oli työskennellyt kaksi talonmiestä - toisen vastatessa lähinnä talon lämmityksestä. Koulun pihassa on edelleenkin kolme luukkua, joista saatiin syötettyä mitä ilmeisimmin koksia pannuhuoneeseen.

Urpo oli erinomainen talonmies ja minulle hyvä ystävä. Kun sitten lukuvuoden 1991-92 alusta aloitin rehtorina, Urpo toimi eräänlaisena mentorina - henkisenä tukenani - arjen pyörityksessä, kun välillä, aika rankastikin, asemaani kyseenalaistettiin.

Muistan, kun hän kerran virka-ajan taas jo ajat sitten päätyttyä, mutta työpäiväni edelleen jatkuessa, toi minulle varastonsa kätköistä Aura A IV -pullon. Hän osasi lukea minua.

Urpon aikana paikat pysyivät järjestyksessä ja kunnossa. Hänellä oli aina pieni yleistyökalu taskussaan ja havaitessaan sille tarvetta, hän heti otti sen käyttöön. Hän kulki kiinteistössä silmät auki. Jos sitten henkilökunta oli laiminlyönyt velvollisuutensa kiinteistön tai yhteisen välineistön suhteen, Urpo hermostui ja antoi meille siinä määrin palautetta, että muistimme ainakin jonkin aikaa olla taas huolellisempia.

On aivan käsittämätön ajatus, että tämän päivän talonmieheltämme Kimiltä odotetaan, että hän pystyisi samaan, kun hänen saman työajan puitteissa on huolehdittava myös Rakuunatien päiväkodin kiinteistöstä ja Kupittaan koulukiinteistön talonmiehen ollessa estynyt suorittamasta työtehtäviään, myös siitä kiinteistöstä!

Kiinteistönhoito on ulkoistettu kaupungin kiinteistönhoitoyksikölle. Olemme nyt asiakkaita. Sääli on sairautta. Jos palvelu ei pelaa, pitää valittaa. Käy silti sääliksi Kimiä, joka tekee parhaansa mahdottoman tehtävän edessä.

Talonmiehen tehtävät eivät suinkaan ole vähentyneet Vasaramäen koulukiinteistössä - Lehmuksessa - kuten me nykyään sitä kutsumme.

Päinvastoin.

Vuonna 1953 rakennettu koulurakennus hajoaa käsiin. Tarvittavat kiinteistön isommat korjaustyöt laiminlyötiin usean vuosikymmenen ajan. Nyt sitten korjataan ja talonmiehen rooli on aivan keskeinen näiden prosessien koordinoinnissa. Edelleenkin suurin osa ulkotöistä, kuten lumityöt, täytyy tehdä "käsipelillä".

Päinvastoin kuin luullaan: tekniikka ei ole vähentänyt talonmiehen töitä, vaan se on lisännyt hänen työmääräänsä.

Säästöjen hakeminen tekemällä koulujen talonmiehistä huoltomiehiä on ollut hyvin lyhytnäköistä. Uskallan kyseenalaistaa saavutetut tai saavutettavat säästöt.

On siis väärin nykyistä talonmiestä kohtaan muistella Urpon aikoja, mutta väksisinkin sitä tulee tehneeksi.

maanantai 25. huhtikuuta 2011

Piinaviikko




Alemmassa kuvassa Romeo Nordfjordissa Norjassa kesällä 2010
Ylempi kuva on mökiltä Kustavin Etelä-Vartsalasta


Piinaviikko eli hiljainen viikko palmu- ja pääsiäissunnuntain välillä kertaa päivä päivältä Kristuksen tuskien tien tapahtumia.

Tarkoitus oli tällä kertaa hiljentyä hiljaisen viikon sanomaan mökillä Kustavin Etelä-Vartsalassa.
Lauantaina Romeo sitten kohtasi mökin nurkalla kohmeisen pienen kyyn ja pian selvisi, että kyy oli ehtinyt purra Romeota: kaksi pientä verta vuotavaa haavaa koiran kuonossa.

Pian koira lamaantui. Paniikissa annoimme sille kyypakkauksesta lääkettä, jonka koira hädin tuskin suostui nielemään, vaikka lääke oli kätketty lauantaimakkaraan.
Myöhemmin selvisi, ettei kyypakkauksesta ole hyötyä - päinvastoin siitä voi olla haittaa koiran munuaisille, joihin itse kyyn myrkkykin kohdistuu.

Soitin heti päivystävälle eläinlääkärille. Pieneläinklinikka Tuhatjalka toimii Turussa, osoitteessa Läntinen Pitkäkatu 17.
Kehoitettiin viipymättä tulemaan lääkäriin. Siis lähdimme ajamaan Turkuun.
Pieneläinklinikalla tilanne oli lähinnä kaoottinen. Asiakkaita oli paljon - kissoja ja koiria ja näiden huolestuneita omistajia - eikä kaikille riittänyt odotustilassa istumapaikkaa - puhumattakaan hoititiloista: Romeo laitettiin tiputukseen niin, että se istui Eijan sylissä odotustilassa ja tippapussi oli viereisessä naulakossa.

Monen tunnin istumisen jälkeen saimme luvan lähteä. Haimme päivystävästä apteekista lääkärin määräämää särkylääkettä, joka on eräs opiaatti. Farmaseutti muistutti, ettei potilas saa ajaa autoa eikä nauttia alkoholia. Totesin, ettei hän yleensäkään aja autoa.

Tuon ilmeisen pahanmakuisen lääkkeen antaminen on oman bloginsa arvoinen.

Aamuyöstä mökillä tilanne muuttui selvästi huonommaksi. Romeo oli aivan "flaati", lihahyytelö ei mennyt alas ja se aristi vasenta eturaajaansa. Soitin lääkärille, joka sitten kehoittikin meitä tuomaan koiran heille takaisin. Siis lähdimme Turkuun.

Romeo sai lääkäriasemalta oman pienen yksiön - pienen häkin - jossa hän on ollut tähän saakka tiputuksessa.

Nyt on pääsiäisen jälkeinen maanantai ja kello on 20.50.

Olen ollut koko päivän aivan onneton. Koko perhe on ollut sitä.

Pelottaa, kun Romeollakin on varsin vaikea sydämen läppävika ihan niin kuin minullakin oli. Sen vaivaa ei vain voi korjata - pelkästään sitä voidaan lääkitä; joka aamu Romeo saa sydän ja nesteenpoistoläkkeet.

Koiran ja ihmisen välinen suhde on kaksijakoinen ja siksi raastava:

Toisaalta haluan neuvoa kaikkia koiran hankintaa harkitsevia olemaan hankkimatta koiraa, koska aina tulee se päivä, jolloin koirasta on luovuttava, enkä ainakaan minä osaa siihen varautua. Jo pelkkä ajatus tekee minusta lohduttoman.

Toisaalta koira on ihana kaveri. Se tuo omistajansa arkeen niin sanoin kuvaamattoman paljon. Miten paljon olemmekaan saaneet siltä näiden yhdentoista vuoden aikanana!
Siitäkin huolimatta, että se taitaa elää vain itseään varten ja me olemme sille sitä varten, että me viemme sen pitkille lenkeille ja ruokimme sitä.

Nyt pieneläinklinikalta soitetaan. Saamme hakea Romeon kotiin. Sen pää on kuulemma edelleenkin voimakkaasti turvoksissa, mutta lääkäri sanoo - kun kysyn sitä - että Romeo selviää.

Vaikea kuvata, miltä minusta tuntuu. Itken.

torstai 7. huhtikuuta 2011

Wanhan vasaran juhla 6.4.2011




Wanhan vasaran juhlassa Lehmuksen juhlasalin etuosassa oleva luku muuttuu aina yhtä suuremmmaksi. Nyt tuo luku on 57. On kulunut 57 vuotta siitä, kun Vasaramäen koulu vihittiin juhlallisesti käyttöönsä. Luvun vaihtaminen on aina kunniatehtävä, joka lankeaa jollekin kuudennen luokan oppilaalle.

Tapahtuman yhteydessä lauletaan aina opettaja Eevastiina Miettisen säveltämä ja sanoittama Vasaramäen koulun onnittelulaulu.

Virallinen Wanhan vasaran päivä on 26.3. Tänä vuonna huhtikuu on Vasaramäen koulussa kulttuurikuukausi - osana Turun Euroopan kulttuuripääkaupunkivuotta 2011. Niinpä tämä perinteinen tapahtumakin oli siirretty huhtikuulle.

Nyt tapahtumalla oli myös erityinen nimi: Hanajaiset. Haluttiin tästä vuodesta jokin pysyvä jälki Vasaramäen kouluun. Niinpä eräitten huoltajien avulla kunnostettiin Lehmuksen aulan suihkulähde, joka on jo pitkään ollut poissa käytöstä. Nyt se taas toimii!

Kun koulu aikanaan - vuonna 1953 - rakennettiin, oli paikallislehden yleisön osastossa harmistunut kirjoitus: "Miksi Vasaramäen koulu rakennettiin niin kauas kaupungista ja keskelle metsää?" Kirjoituksessa kuulemma lisäksi moitittiin sitä kuinka koulusta oli tehty turhan "pramea"; oli mm. oma uima-allas.

Tähän silloinen rehtori Mikko Hirvoila vastasi, ettei kysymyksessä ollut uima-allas, vaan pieni suihkulähde, joka sekin oli lahjoitus, josta merkkinä on edelleenkin suihkulähteen pohjassa kirjaimet YS, jotka tulevat sanoista Yrjänän Sementti.

Keskiviikkona 6.4. oli myös koulun taidenäyttelyn avajaiset. Taidenäyttelyyn oli sitten illalla mahdollisuus tutustua myös oppilaitten vanhemmilla. Taidenäyttelyn avajaisten järjestelyissä oli vahvasti mukana myös Vaskun Vanhemmat ry - Vasaramäen koulun vanhempainyhdistys.

Vaikka liikunta on meille Vasaramäen koulussa tärkeää, pidämme yhtä tärkeänä mielen liikettä, kuten arvostamani kollega Martti Hellström sanoo puhuessaan taiteen merkityksestä osana koulun arkea.

keskiviikko 6. huhtikuuta 2011

Lisää liikuntaa koulupäivään - mutta miten?



Kuva on Vaskun Vanhemmat ry:n - Vasaramäen koulun vanhempainyhdistyksen - joka keskiviikkoisesta Vaskun Pomppu -tapahtumasta, johon koulun oppilaat ja esikouluikäiset voivat tulla liikkumaan klo 18.00-19.30. Ehtona on, että lapsen mukana tulee myös aikuinen valvomaan toimintaa. Kuva on otettu Halloween-teemaisesta erityispompusta.

Turku-TV:n eilisessä vaalipaneelissa oli aiheena liikunta. En ole nähnyt lähetystä, saati sitten ollut läsnä, mutta kommentoin vaalipaneelia tämän päivän Turun Sanomissa olevan, vaalipaneelia käsittelevän, jutun pohjalta.

Vaalipaneelissa on noussut esille ajatus siitä, että liikunta-nimistä oppiainetta tulisi olla enemmän. Jonkun mielestä sitä pitäisi olla yksi tunti päivässä.
Olen sitä mieltä, ettei liikunta-nimisen oppiaineen määrää lisäämällä saada ongelmia ratkaistua.
Ongelmahan on, että suuri osa lapsista ja nuorista liikkuu hyvin vähän tai ei ollenkaan, mikä on syynä siihen, että tulevaisuudessa terveydenhoito on mitä suurimassa määrin sairaiden ja sairauksien hoitoa.

Olen jopa sitä mieltä, että liikunta-nimistä oppiainetta on tällä hetkellä määrällisesti tarpeeksi. Kouluilla on sitä paitsi jonkin verran liikkumavaraa asian suhteen: ei ole välttämätöntä nykyistenkään säädösten voimassa ollessa opettaa vain valtakunnallisen tuntijaon mukaista minimituntimäärää.

Nyt pitää kiinnittää huomiota opetuksen laatuun.

Opetuksen tulee ensisijaisesti tähdätä siihen, että mahdollisimman moni lapsi ja nuori omaksuu liikunnallisen elämäntavan.

Nykyinen liikunnan arviointi on tämän kehityssuunnan esteenä.

Ellei liikunnan arvioinnista voida luopua, niin mielestäni liikunnan arviointia tulisi kehittää entistä enemmän oppilasta ohjaavaksi; sellaiseksi, joka todella antaa eväitä lapselle ja nuorelle, jotta tämä omaksuisi liikunnallisen ja terveyttä arvostavan elämäntavan.

Liikunnassa tasoryhmät ovat hyvä ratkaisu kehitettäessä opetusta. Enemmän osaavilta oppiminen - siis se, että oppilas oppii oppilaalta - on kaunis ajatus, mutta käytännössä kuitenkin suuret osaamiserot lamaannuttavat ne oppilaat, jotka eivät vielä omasta mielestään osaa asioita.

Eräässä Pohjois-Karjalan liperiläisessä alakoulussa oppilaat jaetaan ryhmiin RPY - rajun pelin ystävät - ja ERPY - ei niin rajun pelin ystävät.

Meillä Vasaramäen koulussa on kolmannelta luokalta alkaen mahdollisuus hakeutua liikuntalinjalle. Ns. tavallisessa liikunnassa voidaan sitten keskittyä eri asioihin, toisenlaiseen motivointiin ja toisenlaisiin työtapoihin.

Jo tällä koululiikunnan määrällä koulujen liikuntasalit ovat täyteen buukatut koulupäivien ajaksi. Jos liikuntatunteja tulee lisää, opetus tulee järjestää koulun ulkopuolissa liikuntapaikoissa. Tässä suhteessa koulut ovat sijainniltaan hyvin eriarvoisessa asemassa. Ulkoliikunnan varaan voidaan toki rakentaa, mutta jokainen liikuntaa opettava tietää kyllä, kuinka pitkältä varsinais-suomalainen rospuuttokausi tuntuu. Opetuksen laatu kärsii.

Koululiikunnan rinnalle on nostettu uusi käsite: koulun liikunta. Tämä voi olla ratkaisu ongelmaan.

Koulun liikuntaa ja koululiikuntaa yhdistämällä tulisi päästä siihen, että jokainen liikkuisi vähintään tunnin päivässä.


Koulun liikunta on mm. sitä, että kiinnitetään vanhempien kanssa huomio koulumatkoihin. Tavoitteena on, että mahdollisimman moni kulkisi koulumatkansa kävellen tai pyörällä.

Koulun liikunta on myös sitä, että kiinnitetään huomiota välitunteihin, mihin liittyy olennaisesti koulupihojen kehittäminen. Tarvittaessa on uskallettava rikkoa perinteinen oppituntien ja välituntien välinen rytmitys. Oppitunteja yhdistämällä saadaan vastaavasti pitempiä välitunteja.

Ennen kaikkea koulun liikuntaa ovat oppituntien jälkeiset oppilaille tarjottavat aktiviteetit.

Turun kaupungin ja Nuori Suomi ry:n yhteinen Koulut liikkeelle -hanke ja sitä seurannut Turun ja Tallinnan yhteinen Safe and Active Schoolday -hanke ovat tuoneet kouluille lisää mahdollisuuksia iltapäiväkerhojen järjestämiseen; tällä hetkellä ei puhuta enää vain liikunnan lisäämisestä vaan monipuolisesti oppilaan hvyinvoinnin edistämisestä.

Mutta miten toimimme, kun hankkeet päättyvät?

Hankkeiden avulla pyritään löytämään pysyviä ratkaisuja. Kaikille ratkaisumalleille on yhteistä se, että ne maksavat. Iltapäivätoiminnot edellyttävät ammattitaitoista ohjausta. Ohaajana voi toimia koulun edustaja, mutta myös koulun yhteistyötahon, kuten urheiluseuran, edustaja. Mutta kaikki haluavat oikeutetusti korvauksen tekemästään työstä.

Varsinkin yläkoulussa onnistumisen avain on oppilaiden osallistaminen. Yleensä mikään valmiiksi aikuisten toimesta pureskeltu ei kiinnosta. Jollakin tavalla - tämä on vaikeaa - tulisi saada nuoret itse suunnittelemaan ja innostumaan asiasta. Aikuisten tehtävä olisi sitten huolehtia puitteista.

Ja sitten vielä: luonnollisesti Kupittaa on paras vaihtoehto tulevan palloiluhallin sijainniksi.

maanantai 4. huhtikuuta 2011

Vasaramäen yhtenäiskoulu kaksi vuotta 4.4.2011




Tänään piti jo ennen kello kahdeksaa kiirehtiä Kirkkotien terveysasemalle Marevan-kontrolliin, jotta ehtisin ennen yhdeksää Kupittaan urheiluhalliin - kaikki tämä jalkaisin.

Tänään 4.4. tuli kuluneeksi kaksi vuotta siitä, kun Vasaramäen ja Kupittaan koulut juhlallisesti vihittiin yhtenäiskouluksi ja uuden koulun nimeksi tuli Vasaramäen koulu.

Vietimme syntymäpäivää Kupittaan urheiluhallissa yhteisellä liikunnallisella juhlalla.

Liikunta sopiikin hyvin koulumme yhteisen juhlan teemaksi: meillä toimii osana Turun Seudun Urheiluakatemiaa jo kolmannelta luokalta alkava liikuntalinja ja muutoinkin on pyritty kehittämään liikunnan opetusta - myös niiden oppilaiden osalta, jotka eivät ole liikuntalinjalla. Lisäksi olemme olleet vahvasti mukana kehittämässä koulun likuntaa - ensin Turun kaupungin ja Nuori Suomi ry:n Koulut liikkeelle -hankkeessa ja sitten sitä seuraanneessa Turun ja Tallinnan yhteisessä Safe and active schoolday -hankkeessa.

Juhla alkoi monikulttuurisen koulumme tervetulotoivotuksin.Saimme kuulla, miten "Tervetuloa!" sanotaan niillä eri kielillä, jotka ovat koulussamme edustettuina.

Oppilaat esittivät juhlassa omaa osaamistaan; heillä oli mahdollisuus tuoda omaa liikuntaharrastustaan ja -osaamistaan muiden nähtäville. Oli ainakin tanssia, voimistelua, yleisurheilua, skeittailua, salibandya, jääkiekkoa ja jalkapalloa. Tästä vastasivat lähinnä alakoulun oppilaat, mutta juhla huipentui 9. luokan oppilaiden joukkuevoimisteluesitykseen, joka oli kaunis, mutta samalla hauska esitys.

Oman toipumiseni kannalta oli hyvä todeta, ettei sota sittenkään kaipaa yhtä miestä, vaikka olen ehkä erehtynyt niin luulemaan aiemmin. Jos asiat sujuvat koulussa muutoinkin yhtä jouhevasti kuin mitä tämä juhla sujui - mikä on ilmeistä - saan tosiaan huoletta käydä tämän sairaslomani loppuun.

Juhlan jälkeen minun pitikin sitten kiirehtiä Kupittaan Citymarketiin kahville ja kuuntelemaan eläkeläisten tarinoita. Olen jo sairaslomani tässä vaiheessa onnistunut verkostoitumaan tähän joukkoon...