maanantai 18. maaliskuuta 2013

Koulun puuttuva rengas?

Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt opetuksen järjestäjille 23 miljoonaa euroa erityisavustusta koulutuksellista tasa-arvoa edistäviin toimenpiteisiin vuosille 2013-2014.


Koulujen välistä tasa-arvoa lisääviin toimenpiteisiin suunnattua valtionavustusta Turku sai 2 237182 euroa, mikä on 81,7 % haetusta.

Vasaramäen yläkouluun tätä avustusta myönnettiin 93082 euroa.
Vasaramäen koulu aikoo käyttää tämän rahan toisaalta palkkaamalla yhden erityisopettajan lisää Syreenikujan yksikköön, toisaalta rekrytoimalla aivan uuden työntekijän mukaan koulun arkeen palkkaamalla kouluyhteisöohjaajan. Oikean henkilön rekrytointi on juuri käynnistynyt!

Kouluyhteisöohjaaja on nuorten kohtaaja. Hänen tehtävänsä on kuunnella nuoria. Hän on koulun oma nuorisotyöntekijä. Tavoitteena on nuorten elämänhallinan tukeminen sekä sosiaalinen ja psyykkinen vahvistaminen. Hän toimii kiinteässä yhteistyössä koulukuraattorin kanssa. Hän on opilashuoltotyöryhmän ulkopuolinen jäsen.

Kouluyhteisöohjaajalla on mahdollisuus muodostaa nuoresta kokonaisvaltainen kuva rakentamalla yhteistyötä kaupungin liikunta-, nuoriso- ja sosiaalipalvelujen kanssa.

Kouluyhteisöohjaaja hyödyntää työssään sosiaalista mediaa. Toisaalta hän myös kertoo nuorille sosiaalisen median vaaroista.

Koulun arjessa tämä henkilö kehittää erilaisin toimenpitein koulun yhteisöllisyyttä ja nuorten osallistamista. Hän ohjaa tukioppilaita ja oppilaskuntaa. Hän aktivoi välitunteja. Hän kehittää yhteistyössä Katerinkin kanssa iltapäivän välipalaa. Hän koordinoi oppintuntien jälkeistä kerhotoimintaa.

Kouluyhteisöohjaajalla on toimistonsa Syreenissä. Siellä hän voi tavata koulun oppilaita ja koulun ulkopuolisia yhteistyökumppaneitaan. Tärkeimpiä kohtaamispaikkoja hänelle kuitenkin ovat koulun aulat ja käytävät.

Sopiva koulutus kouluyhteisöohjaajalle on esimerkiksi sosionomin koulutus. Sosionomeja koulutetaan mm. Turun AMK:n Ruiskadun yksikössä - ihan Vasaramäen koulun naapurissa. Koulutus on toki tärkeä, mutta tärkeintä on löytää oikea tyyppi.

Minusta tuntuu siltä, että olen nyt löytämässä sen nyky-yläkoulun puuttuvan renkaan!