tiistai 31. toukokuuta 2016

Yläkoulun Crazy Olympics tiistaina 31.5.2016

Seitsemänsillä, kahdeksansilla ja yhdeksänsillä luokilla oli kullakin luokka-asteella omat hullut olympialaisensa. Minä sain olla mukana ysien tapahtumassa Kupittaanpuistossa. Lajeja olivat
  • Tunnetko luokanvalvojasi? -tietovisa
  • Tulitikuilla ongelmanratkaisua
  • Löylynheitto
  • Onginta
  • Kottikärrykisa
  • Tikanheitto
Tätä kirjoittaessani tulosten laskeminen on vielä kesken, eikä voittanut luokka siis vielä ole selvillä. Olympialaiset toteutettiin siis luokittain; jokainen luokka oli vielä jaettu kolmeen ryhmään. Koulun kolme VALMO-ryhmää oli myös mukana. Ne muodostivat yhdessä yhden luokan.

Yksi luokka oli aina yhdellä kuudesta rastista. Rastien vaihto tapahtui aina yhtä aikaa. Kullakin rastilla meni noin 10-15 minuuttia. Aurinko paistoi. Radiosta kuulin, että oli ylitetty alkukesän lämpöennätys: yli 27 astetta.

Tapahtuman toteuttamisessa auttoi www.westarit.fi. Kiitos Pasille!






lauantai 28. toukokuuta 2016

Vasaran vasaran luovutus terveydenhoitaja Maija Grönroosille

Terveydenhoitaja Maija Grönroosin viimeinen työpäivä Lehmuksen yksikössä alkoi limusiinikyydillä kouluun, missä kaikki alakoulun oppilaat ja koko henkilökunta odottivat muodostaen mutkittelevan kunniakujan. Jokainen oli varannut Maijalle kukan - moni oli askarrellut kukkansa itse.

Juhlasaliin kokoonnuttiin Päivän Pysäykseen saattamaan Maija eläkkeelle.

Mm. tytöt olivat suunnitelleet tanssiesityksen ja koko koulu lauloi kaikkein pienimpien johdolla laulun Maija Mehiläisestä.

Illalla henkilökunta kokoontui Rantakerttuun, missä tehtäväni oli perinteisen Vasaran Vasaran luovutus.



Sinulle, Maija.



Elokuussa 1991 aloitin työni Vasaramäen koulun rehtorina. Tiesin työhöni kuuluvan monenmoista ja paljosta olin vielä tietämätön. Yhden erityisen tehtävän tiesin - nimenomaan Vasaramäen kouluun kuuluvan:

Vasaran vasara –perinteen jatkaminen.



Kun työntekijä jää eläkkeelle, hänelle luovutetaan Vasaran vasara.

Jokainen vasara on omansa näköinen. Ei ole kahta samanlaista. Materiaalina on yleensä koulumäen mänty.



Vasaran vartena on joko karttakeppi – toivon mukaan juuri se, jota vasaran saajakin on käyttänyt – tai jokin muu modernimpi ratkaisu; sellainen, joka ilmentää vasaran saajaa .



Tällä kertaa vasara on Hannu Fäldenin käsialaa. Vasaran varren muodostavat puiset spaattelit. Spaatteli on lääkärin ja muun hoitohenkilöstön käyttämä lasta.



Olet ollut terveydenhoitajamme vuodesta 1995 – yli kaksikymmentä vuotta.



Sinulle jo jonkin aikaa on ollut mahdollista seurata sellaisten lasten kehitystä, joiden isää tai äitiä olet jo aikanaan ollut ottamassa vastaan täällä koulussa.



Tuona aikana moni asia on ammatissasi muuttunut. Se on edellyttänyt sinulta uuden oppimista ja vanhasta luopumista – pois oppimista.



Mutta olet pitänyt kiinni kaikkein olennaisimmasta työhösi kuuluvasta:

Olet oppilaille helposti lähestyttävä – aikuinen, jolle uskaltaa näyttää haavansa ja kertoa murheensa.

Aikuinen, joka paikalla ollessaan on myös läsnä.



Aina meillä ei ole ollut psykologia, ei niin muodoin kuraattoria. Näiden koululle niin tärkeiden asiantuntijoiden tarpeeseen olet sinä vastannut omalla hyvin monipuolisella osaamisellasi tärkeänä työkalunasi lämmin persoonasi.



Kolmaskymmenesyhdeksäs

Vasaran vasara.



Sinulle, Maija.



Kiitokseksi työstäsi Vasaramäen koulussa.







Vasaramäessä 27. päivänä toukokuuta 2016





Jyrki Välimäki

Vasaramäen koulun rehtori



keskiviikko 18. toukokuuta 2016

Äänilevyn julkistamistilaisuus Lehmuksessa maanantaina 23.5.2016 klo 10.00

Vihreä lippu on päiväkotien, koulujen, oppilaitosten sekä lasten ja nuorten vapaa-ajan toimijoiden kestävän kehityksen ohjelma. Lisäksi Vihreä lippu on kansainvälinen kasvatusalan ympäristömerkki. Ohjelman kriteerit täyttävä osallistuja saa ohjelman tunnuksena toimivan vihreän lipun käyttöoikeuden.
.
Vihreä lippu -ohjelman periaatteet ovat
  • Osallisuus: lapset ja nuoret ovat aktiivisia toimijoita projektien suunnittelussa, toteutuksessa ja tulosten arvioinnissa
  • Ympäristökuormituksen vähentäminen
  • Kestävän kehityksen kasvatus osana jokapäiväistä arkea
  • Jatkuva parantaminen: pitkäjänteinen ja suunnitelmallinen kehitys
  • Yhteistyö ympäröivän yhteiskunnan kanssa
Vihreä lippu on osa kansainvälistä Eco-Schools -ohjelmaa, joka toimii lähes kaikissa Euroopan maissa ja on laajenemassa muihin maanosiin. YK:n ympäristöohjelma UNEP suosittelee Vihreää lippua. Suomen Ympäristökasvatuksen Seura ry on kehittänyt Vihreä lippu -ohjelmaan omaan päivähoito- ja koulujärjestelmäämme sopivat toimintatavat ja materiaalit.

Vasaramäen koulu on ollut yli kymmenen vuoden ajan Vihreä lippu -koulu. Tosin juuri tällä hetkellä lippu on "jäähyllä". Mahdollisesti otamme taas jatkossa Vihreä lippu -ohjelman ympäristökasvatuksen työkaluksemme.


Vuonna 2013 Suomen Ympäristökasvatuksen Seura, SYKSE ry, julisti kilpailun: Vihreä lippu -ohjelmalle tuli löytää yhteinen laulu.

Vasaramäen koulu osallistui kilpailuun opettaja Eevastiina Miettisen säveltämällä ja sanoittamalla laululla. Jo edellisenä vuonna oli syntynyt Aarteemme Itämeri -laulu. Vuosi 2012 oli Vasaramäen koulussa Itämeri-teemavuosi.

Suomen Ympäristökasvatuksen Seurassa kiinnostuttiin Vihreä lippu -laulusta ja toivottiin sen äänitystä. Tätä ei kuitenkaan heti voitu toteuttaa.

Tämän rohkaisemana käynnistyi kuitenkin hanke, jonka tavoitteena oli sovittaa nämä laulut soitinryhmälle ja laulajille.

Laulut oli tarkoitus levittää Vihreä lippu -koulujen ja -päiväkotien tietoisuuteen.Tavoitteena oli saada aikaan kaksi innostavaa ja yhteishenkeä nostattavaa, ympäristökasvatuksen ideaa ja periaatteita valottavaa ja eteenpäin vievää laulua.

Marraskuussa 2014 Puolalanmäen yläkoulun ja musiikin lehtori Timo Lehtovaara lupautui sovittamaan laulut, harjoittamaan soitinryhmän sekä äänittämään laulut, mikäli hankkeelle myönnettäsiin sille haettu apuraha.

Eevastiina Miettisen oli määrä valita Vasaramäen koulun Lehmustien yksiköstä innostuneita oppilaita ja harjoittaa laulut heidän kanssaan.

Keski-Suomen ELY-keskus, jonka toimialaa ympäristöhankkeet ovat, myönsi hankkeelle apurahan ja työhön ryhdyttiin rivakasti.
Vihreä lippu -laulussa ja Aarteemme Itämeri -laulussa nostetaan esille lapsentajuisesti mm. ihmisen nykyisen toiminnan lyhytnäköisyys maapallon ja sen eliöiden kannalta ja se, miten tavarapaljoutta enemmän tarvitsemme puhdasta, kaunista luontoa. Laulut kertovat myös siitä, että yhdessä toimien ja oikeita valintoja tehden voimme taata niin  ihmisille kuin luonnollekin mahdollisuuden kukoistaa kauniilla maapallollamme myös tulevaisuudessa. Lauluissa kerrotaan myös siitä, miten lapset voivat toimia ympäristön hyväksi.

Nyt lukuvuoden 2015-2016 lähestyessä loppuaan Vasaramäen koulu valmistautuu levyn julkaisutilaisuuteen, joka on Vasaramäen koulun Lehmustien yksikössä maanantaina 23.5. klo 10.00. Sydämellisesti tervetuloa!

Kuvat: Annina Stenvall