lauantai 4. kesäkuuta 2016

Kuuluisia epäonnistujia


Hyvät Oppilaat. Hyvät Opettajat.

Tässä kuvassa on seitsemän esimerkkiä siitä, kuinka vaikeaa tulevaisuuden ennustaminen on ja ennen kaikkea sen ennustaminen, kuka tulee elämässään onnistumaan ja kenestä taas ei siihen ole.

Michael Jordan on entinen koripalloilija ja nykyinen Charlotte Hornets -joukkueen pääomistaja. Hänet on äänestetty lukuisissa äänestyksissä kaikkien aikojen parhaaksi koripalloilijaksi.
Ammattilaisuransa aikana Jordan voitti useita palkintoja. Hän voitti NBA:n mestaruuden kuusi kertaa ja hänet valittiin joka kerralla myös liigan finaalien arvokkaimmaksi pelaajaksi.

Tiedetään kuitenkin, ettei hän mahtunut yläkoulunsa koripallojoukkueeseen. Kun hän sai sen tietää, hän meni kotiinsa, sulkeutui huoneeseensa ja itki.

The Beatles oli vuonna 1960 perustettu ja vuonna 1970 hajonnut brittiläinen rockyhtye. Sen äänitteiden myynti on arvioiden mukaan ylittänyt miljardin kappaleen rajan, mikä on tehnyt siitä kaupallisesti menestyksekkäimmän yhtyeen.

Tiedetään kuitenkin, että uransa alussa yhtye heitettiin ulos Decca-levy-yhtiöstä, missä ei pidetty lainkaan yhtyeen soundista ja todettiin, ettei yhtyeellä ole tulevaisuutta show-bisneksessä.

Steven Jobs  oli yksi tietotekniikkayhtiö Applen perustajista ja yhtiön toimitusjohtaja.

Tiedetään kuitenkin, että 30-vuotiaana hänet ilman sen kummempia perusteluja heitettiin ulos hänen itsensä perustamasta firmasta. Mutta hän palasi ja sen ansiosta meillä nyt nuo aipädit ja aifounit.

Eminem on yhdysvaltalainen rap-artisti, musiikkituottaja ja näyttelijä sekä Oscar -voittaja. Nielsen Soundscanin suorittaman tutkimuksen mukaan hän on 2000-vuosikymmenen myydyin artisti.

Tiedetään kuitenkin, että hän oli nuorena koulupudokas. Hänen henkilökohtaiset ongelmansa, joihin liittyi huumeet ja köyhyys, saivat hänet yrittämään itsemurhaa.

Walt Disney oli yhdysvaltalainen elokuvatuottaja, animaattori, ohjaaja, käsikirjoittaja ja ääninäyttelijä, sekä The Walt Disney Company -viihdeteollisuusyhtiön perustaja.

Tiedetään kuitenkin,  että hän oli aikanaan saanut potkut  sanomalehdestä, koska hänellä ei kuulemma ollut lainkaan mielikuvitusta eikä omia ideoita.

Oprah Winfrey  on yhdysvaltalainen television keskusteluohjelman juontaja.
Winfreyn juontama keskusteluohjelmaa The Oprah Winfrey Show esitettiin vuodesta 1986 vuoden 2011 toukokuuhun asti ollen näin Yhdysvaltain pitkäikäisin päiväaikaan lähetetty television keskusteluohjelma.

Tiedetään kuitenkin, että hän on aikanaan saanut potkut työstään television uutisten lukijana, koska hän ei kuulemma sopinut lainkaan televisioon.

 Albert Einstein  oli saksanjuutalainen teoreettinen fyysikko, joka loi suhteellisuusteorian. Häntä pidetään yleisesti 1900-luvun tärkeimpänä fyysikkona.

Tiedetään kuitenkin, että hän oppi puhumaan vasta neljävuotiaana. Hänen opettajansa sanoivat, ettei hänestä taida oikein tulla mitään.

Hyvä Oppilaat.

Jokainen joskus tekee virheitä, vääriä valintoja ja epäonnistuu. Lukuvuositodistuksesi saattaa olla sellainen, että koet epäonnistuneesi.
Arvioinnin on määrä ohjata oppimista; mutta ei siihen suuntaan, että luovutat ja luovut suunnitelmistasi.

Ota saamastasi arvioinnista vaarin, mutta älä hylkää unelmiasi. Pidä niistä kiinni. Tee niistä totta.
Taistele!

Hyvät Oppilaat. On ollut ilo ja suuri kunnia olla rehtorinanne tänäkin lukuvuonna, joka pian päättyy.

Jo tässä vaiheessa tätä juhlaa tovotan teille 7. ja 8. luokkien oppilaat oikein hyvää kesää.

Rentoutukaa.

Levätkää.

Uudet haasteet ovat taas edessä, kun lukuvuosi 2016-2017 alkaa elokuun 18. päivänä.

Jyrki Välimäki
rehtori

Tämä on puheeni 7.-9. luokkien kevätjuhlassa lauantaina 4. kesäkuuta 2016.










Puhe peruskoulunsa päättäville lauantaina 4.6.2016


Hyvät pian peruskoulunne päättävät Oppilaat. Hyvät Vanhemmat. Hyvät Opettajat.
 
Elokuussa 2014 Ilta-Sanomat uutisoi, kuinka päävalmentajalleen keskisormea näyttänyt ja tappouhkauksia huudellut Suomen alle 18-vuotiaiden maajoukkueen superlupaus oli passitettu kotiin Tsekistä kesken jääkiekkoturnauksen.

- Pelaaja rikkoi joukkueen yhteisiä sääntöjä ja käytöstapoja, joten pelaajan turnaus loppuu tähän, valmentaja kommentoi Ilta-Sanomille.
 - Onko pelaajalle vielä ovi auki maajoukkueeseen? kysyttiin valmentajalta.
- Pitää katsoa tulevaisuuteen, kuinka pelaaja harjoittelee, pelaa ja toimii seurassa. Ei tässä mitään lopullista ovea olla lyömässä kenellekään kiinni, valmentaja vakuutti.

Apulanta-yhyettä lainatakseni: "Et on helpompi antaa muille anteeksi, kuin jäädä kaunaan kiinni". 
 
 Tämä nuori pelaaja oli 16-vuotias Tapparan superlupaus Patrik Laine

En tiedä, onko Patrik Laine sitten Muumi-kirjojen ystävä, mutta sen hän ilmeisesti oppi - Muumipapankin suuren viisauden - "On typerää tehdä sama virhe kahdesti."

Päättynyt kausi oli Patrik Laineelle läpimurtokausi, jonka päätteeksi kaksi viikkoa sitten hän palasi Moskovan MM-kisoista muiden Leijonien mukana hopeamitali taskussaan - valittuna kisojen arvokkaimmaksi pelaajaksi. 

Olen usein verrannut peruskoulun yläkouluvaihetta jääkiekko-otteluun, jossa on kolme erää. Samoin on seitsemäs, kahdeksas ja yhdeksäs luokka.

Tätä metaforaa voi kuitenkin moni kummastella jääkiekko on joukkuepeli ja koulunkäynti  taas yksilölaji.

Minusta koulu on joukkepeli. Se on tiimityötä, joka perustuu uskoon, että olet enemmän toisten avulla ja toisten kanssa.

Muistan itse nuorena menneeni kotini läheiselle luonnonjäälle luistimet ja maila olalla, mutta muistan palanneeni pian kotiin, jos kentällä ei ollut muita. 
Tuskin kukaan tulisi kouluunkaan, jos täällä ei olisi muita. Kouluun tullaan pelaamaan joukkuepeliä.

Se on hyvä, koska elämä on joukkuepeliä. Ja koulua tulee käydä - ei koulua, vaan elämää varten.

Hyvät tänään peruskoulunne päättävät Oppilaat.

Siinä te olette erityisesti onnistuneet - joukkuepelissä. Te olette ratkaisevasti olleet omalla toiminnallanne vaikuttamassa koulumme hyvään ilmapiiriin ja olette olleet hyviä roolimalleja nuoremmille.

Aivan äskettäin - siis kolmannen erän viime minuuteilla - Vasara-teatterin näytelmä Lähtevien junien asema kehotti meitä elämään hetkessä ja tarttumaan siihen; "Carpe diem!" kuten antiikin Horatius kirjoitti. 

Se on tärkeä elämänohje.

Jääkiekko-ottelun päätyttyä - oli ottelun tulos mikä tahansa - joukkueet kättelevät toisensa.Tähän osallistuvat kaikki, vaikka ottelun kuluessa toisella joukkueella tai yksittäisellä pelaajalla olisi ollut aihetta tuntea tulleensa väärin kohdelluksi.

Ottelu on nyt siis päättymässä. Pian on kättelyn aika.

"Nyt on aika.Tähän päättyy paljon hyvää, paljon kaunista." Apulantaa taas lainaten.

Kun tänään lähdette, oloni on haikea. Jäljelle jäävät yhteiset kokemukset, jotka muuttuvat muistoiksi; kaikki ne arjen kohtaamiset - arvostan niitä suuresti. Olen oppinut teiltä paljon.

Tulee ikävä.

Ja vielä vähän Apulantaa."Meistä jokainen on polku jonnekin." 

Toivottavasti polkumme vielä kohtaavat.

Tiistain 31.5. Crazy Olympics -tapahtuman jälkeen kottikärryillä kesään... 



Hyvää kesää kaikille!





 

 

   






perjantai 3. kesäkuuta 2016

Lukuvuoden 2015-2016 päättyessä - kun henkilökunta on kokoontunut yhteen

Hyvät Ystävät.

On aika kiittää. Sen teistä jokainen on ansainnut - kuulla kiitoksen. Sen asian ymmärtäminen on minulle helppoa. "Kiitos ei ole kirosana", huutaa voimalla Haloo Helsingin Elli. Kiitosta saa siis vapaasti viljellä.

Mutta jotenkin kaipaan itseltäni kiitoksen kylkeen jotakin lisää. Enemmän sanoja. Vakuuttamaan, että olen tosissani. Oikeiden sanojen löytäminen on joskus kiitoksen hetkellä vaikeaa.Sitä se on nytkin ollut.

Tämä lukuvuosi on ollut ensimmäinen Aino Holménille apulaisrehtorina vastuualueenaan Lehmuksen yksikkö - ennen kaikkea alakoulun toiminta. Aina marraskuulle olin kuitenkin itsekin varsin paljon Lehmuksessa, mutta Kari Salmisen jäätyä vuosilomalle ja sitten tammikuun alusta eläkkeelle, olen hyvin vähän ehtinyt olla Lehmuksessa.

Näillä muutoksilla on luonnollisesti ollut vaikutusta kumpaankin yksikköön. Vastuiden jakaminen minun ja Ainon välillä ei ole ollut yksiselitteisen selkeä, mikä on saattanut hämmentää - etenkin täällä Lehmuksessa.
Selkeä vastuunjako ja rajanveto kuudennen ja seitsemännen vuosiluokan välille poistaisivat näitä epäselvyyksiä, mutta toisi asetelmaan selkeän riskin liittymisestä näennäisyhtenäiskoulujen joukkoon.

Olen erittäin tyytyväinen Ainoon työparinani ja haluan tässä lausua erityiskiitoksen hänelle. Aino on minulle korvaamaton.

Olen nopeasi ja hyvin kotiutunut Syreenin yksikköön. Ilmapiiri opettajainhuoneessa on energinen, työteliäs ja pohtiva. Olen nauttinut olostani nuorten parissa: ennen kaikkea arjen kohtaamisista ja keskusteluista. Olen oppinut, ettei minun pidä saada 16-vuotiasta ajattelemaan niin kuin 58-vuotias maailman näkee. Yritän vain opettaa keskustelua, ajattelua, empatiaa ja toisten kanssa yhdessä tekemistä.Kasvatus on kasvamaan saattamista, kuten kasvatustieteilijä J.A. Hollo jo muistaaksen 50-luvulla pohti.

Viime lukuvuonna käynnistynyt OPS2016-prosessi on tämän lukuvuoden aikana saatettu loppuun.Työ oli Turussa hyvin koordinoitu. Oppiva OPS -koulutus, johon KOPS-opettajat Heidi ja Aino-Kaija sekä Aino, Kari ja minä osallistuimme, antoi hyvät eväät koulun henkilöstön, oppilaitten ja näiden vanhempien osallistamiselle.

Kiitos kaikille teille panoksestanne tässä prosessissa.

Opetussuunnitelma on normi, jota tulee noudattaa. Se edellyttää siihen perehtymistä. Se on ennen kaikkea jokaisen itsensä vastuulla. Uuden OPSin henki on kuitenkin sellainen, ettei riitä, että jokainen tekee sitä itse tykönään. Sen lisäksi uusi OPS toteutuakseen edellyttää yhteistä pohdintaa ja yhdessä tekemistä.
 
Erään koulutuksen kautta - koulutuksen, johon Ainon kanssa tänä keväänä osallistuin - tutustuin joharin ikkunaan.

Kiinnostuin ikkunan sokeasta ruudusta: Mikä minussa ja tavassani toimia on sellaista, mistä itse en ole tietoinen?

Olen hyvin kiitollinen palautteesta, joka ohjaa minua näkemään itsessäni sellaista, mistä en ole ollut tietoinen. Tällaisen palautteen mahdollistaminen edellyttää toimivaa vuorovaikutusta, mikä on tärkein koulun kehittämisen työkalu, mutta samalla myös tavoite itsessään.

Meillä on erittäin hyvä koulu. Sen lisäksi, mitä olen taas nähnyt ja kokenut päivittäin, olen saanut valtavasti sellaista viestiä koulun ulkopuolelta, että kouluamme arvostetaan. Lähes päivittäin saan yhteydenottoja vanhemmilta, jotka haluaisivat lapsensa siirtyvän kouluumme. Se on teidän ansiotanne.

Kiitos tästä pian päättyvästä lukuvuodesta 2015-2016.

Rauhallista ja rauhoittavaa kesää.

Rentoutukaa.

Voimautukaa.

Uudet haasteet odottavat taas elokuussa.